Kehosta irtautuminen voi ajatuksena tuntua pelottavalta, ja tie siihen voikin olla sitä. Itse tilassa voi kuitenkin kokea suurta vapautta ja käyttää sitä tietoisesti itsensä kehittämiseen. Kyky ja mahdollisuus tähän ovat aina olleet olemassa.
Harjoituksen voi tehdä mihin vuorokaudenaikaan tahansa, mutta paras hetki on, kun ei ole liian väsynyt vaan valpas ja keskittymiskykyinen. Tarkoitus on vaivuttaa keho uneen samalla kun mieli pysyy hereillä. Monelle tämä tila on tuttu ja pelottava unihalvaus, joka usein tapahtuu yllättäen ja ilman valmistautumista.
Harjoitus on periaatteessa hyvin yksinkertainen: tarvitsee vain maata paikoillaan. Käytännössä se vaatii kuitenkin yllättävän paljon kärsivällisyyttä. Kehosta voi irrottautua monissa asennoissa, mutta itselleni helpointa on maata selälläni jalat suorina ja kädet rennosti sivuilla. Kokemukseni mukaan sillä ei ole suurta merkitystä, onko päällä vaatteita tai peitto, mutta itse viihdyn ilman peittoa ja alkkareissani.
Suljen silmät ja keskityn kehooni sekä hengitykseeni. Tarkoitus ei ole unohtaa kehoa, vaan herkistyä sille. Vaatteettomuus ja peitottomuus auttavat, koska voin havainnoida, miten kehon pinta on kosketuksissa ilmaan. Ajatus kevyemmästä kehosta voi myös helpottaa prosessia.
Yhteys kehoon tarkoittaa luottamusta siihen, että keho toimii ilman tietoista ohjausta. Tämä oivallus oli minulle teini-iässä avain päästä odottamattomien unihalvausten läpi kehosta irtautuneeseen tilaan. Irti päästäminen on yllättävän vaikeaa, vaikka se on pelkkä ajatus – ja ehkä helpoin kuviteltavissa oleva. Siitä seuraava vapauden tunne on kuitenkin palkitseva, samoin kokemus uudenlaisesta hallinnasta.
Vähitellen paikallaan makaaminen alkaa tuntua siltä, ettei kehon rajoja enää hahmota tarkasti. Jalat ja kädet voivat tuntua puumaisilta. Tuntemusta voi tarkastella tekemällä hyvin pieniä, lähes ajatuksen tasolla tapahtuvia koeliikkeitä tunnustellen liikuttamisen kynnystä.
Unihalvaustilaan ei tarvitse päästä kerralla loppuun asti. Prosessissa voi edetä vähitellen, tutkien kehon tuntemuksia askel kerrallaan.
En juurikaan suggestoi itseäni, vaan keskityn hengitykseen ja kehon aistimiseen sisältä ja pinnalta. Samalla päästän kehosta irti ja annan sille täyden luottamuksen. Saatan ajatella kehon eri osien vaipuvan rauhalliseen uneen ja miten kehoni hengittää; hengitän kehoani.
Vähitellen keho muuttuu jähmeäksi ja tuntuu lähes irralliselta. Yksi voimakkaimmista tuntemuksista on hetki, jolloin huomaa, ettei pysty enää puhumaan – keho ei reagoi yritykseen. Toisaalta voi syntyä hassuja ääniä, kun yrittää puhua tässä tilassa.
On vaikea määrittää tarkkaa hetkeä, jolloin irtautuminen tapahtuu. Jossain vaiheessa jokin kehon osa, esimerkiksi käsivarsi, tuntuu äkisti painottomalta. Kehonsa sisällä on silloin uudenlaisena elementtinä – eräänlaisena kohinana, jolla on kehon muoto. Tuntemusta voi voimistaa kuvittelemalla kehon pyörivän akselinsa ympäri, vaikka itse keskityn yleensä pelkkään prosessiin. Kun yksi osa irtoaa, vaikutus leviää nopeasti koko kehoon.
Alussa innostus voi katkaista kokemuksen, mutta toistojen myötä siihen oppii suhtautumaan rauhallisemmin ja hallinta paranee. Kehosta irtautuminen lienee paras tapa kokea painottomuutta maan päällä sekä syvää yhteyttä itseensä. Omassa kokemuksessani se eroaa valveunista, koska yhteys ympäristöön säilyy – voin edelleen nähdä ja jopa kuulla olevani samassa tilassa, jossa aloitin.
Irtautumisen säilyminen edellyttää tarkkaavaisuuden ja irtonaisuuden tasapainoa. Irtautunut keho muistuttaa fyysistä kehoa, mutta ilman sen rajoitteita. Tuntemukset voivat olla poikkeuksellisen voimakkaita ja syviä. Kyse on mielen tilasta, jossa fyysisen kehon rajoitukset eivät ole läsnä.
Tila voi toimia lähtökohtana monenlaisille kokemuksille, joista minulla on vielä rajallisesti kokemusta. Usein vain yhdistän käteni ja meditoin paikallani tai hieman kehon yläpuolella.
Kokemuksiani:
Laajemmassa kontekstissa absolutio.fi
En aina vie prosessia loppuun asti, jos koen levottomuutta. Harjoittelussa on hyvä olla armollinen itselleen eikä pakottaa etenemistä. Vähimmilläänkin harjoitus on tietoinen hetki keskittyä kehoon ja mieleen.
Tätä yhteyttä voi palauttaa mieleen arjessa, esimerkiksi liikunnan aikana. Elämää voi ajatella jatkuvana vuorohengityksenä: kehon ja mielen, itsen ja muiden – sekä koko ympäröivän maailman välillä