Itävallassa tulikin ylimääräinen yö. Matka alkoi viedä Wieniin saapuessani, kun havaitsin jotain raahaavaa ääntä auton etuosasta. Mietin, että nytkö tähän kaikki päättyy. Lähtiessäni kohti Sveitsiä päätin käydä tarkistuttamassa äänen autokorjaamolla, kunhan olin päässyt Wienistä ulos. Wien on muuten ruuhkainen kaupunki, mutta liikenne sujuu toisin kuin vaikkapa Varsovassa, jossa pihatieltä poistumiseen meni pelkästään jo n. 15 minuuttia.

Mekaanikko kävi lyhyen keikan ja totesi myös renkaita pohjasta tarkasteltuaan, että jarrupala/levy on kulunut. Harmillisesti tässä paikassa ei ollut varaosaa, mutta sain vinkin ajaa Toyotan merkkiliikkeeseen n. 10 kilsan päähän. Tällä matkalla kävikin jotain ainutlaatuista, sillä sain elämäni ensimmäisen ylinopeussakon. En ollut huomannut miten kyläalue oli alkanut, kun hieman huolissani hain suuntimaa kohti autoliikettä. Poliisipari olikin todella mukava ja huomasin toisen viittilöivän minulle tien laidalla, kun olin ajanut jonkin matkaa kylästä pois. Arvasin että kyseessä on varmasti ylinopeus, mutta mietin kuitenkin että olisiko vain jokin tsekkaus. No, olisin voinut tätä myös jotenkin ennakoida, koska näin aamulla Wienissä poliisin jo tutkan kanssa. Täällä sakot näköjään maksetaan ylinopeustaulukon mukaan, ja 20 kilsan ylityksestä sain sakkoa 40€. Harmitti ja vähän hävettikin, koska olen aina ollut niin tunnollinen kuski. Kyläalueilla rajoitus on 50 km/h ja ulkopuolella 70 km/h.

Olin matkalla aiemmin miettinyt mikä voisi olla pieni määrä sanoja millä tulisi toimeen, ja niitä ei ole monta. Esimerkiksi Tsekeissä kävin ruokakaupassa sanomatta sanaakaan, koska siellä olivat käytössä automaattiset maksulaitteet. Muutenkin kommunikaatio paikallisten kanssa on ollut aika vähäeleistä kuten hei ja kiitos. Vähintään voisi tuntea sanat hei/päivää, näkemiin, ole hyvä, kiitos. Numerot 1-10 voi näyttää sormilla esimerkiksi huoltamoilla, kun pitää ilmaista millä pumpulla on tankannut. Kontekstuaalisesti pystyy myös ymmärtämään mitä toinen tahtoo sanoa kotimaasta tutuissa tilanteissa, kuten "haluatko muovipussin", "syötkö täällä vai otatko mukaan". Joitain dialogeja olen onnistuneesti käynyt hauskasti siten, että kumpikin puhuu eri kieltä.

Saksaa näköjään on tarttunut aika paljon jostain elämäni varrelta matkaan, koska sanavarastostani löytyy jo monenlaisia kohteliaisuuksia ja käytännön sanoja. Tsekeissä isäntäpari puhui ranskaa kanssani, koska he osasivat sitä englannin sijaan. Ilokseni huomasin ymmärtäväni sitä hyvin, kun on pakko, ja myös pystyin vastamaan ja muodostamaan lauseita. Aikoinaan n. 6 kuukauden kielikylpy Pariisissa c-kieliopintojen jne jälkeen muutti jotain pysyvästi aivoissani. Tsekeistä jäi myös raitiovaunumatkoista päähäni tuiki tarpeellinen sanonta: "seuraava pysäkki:..." Eri kielet ovat joka tapauksessa lopulta kuitenkin murteita yhteisestä ihmisen kielestä, ja tärkeintä on tahto ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.

No, jarruongelman ratkaisuun vaatii jo paljon enemmän sanoja kuin mitä osasin. Tässä mainio apuväline oli Googlen kääntäjäsovellus, mihin muodostin aina uusia tietoja saadessani mahdollisimman täydellisen lauseen tai pari ongelmasta ja näytin sitä aina seuraavassa paikassa. Ihmiset myös tuntuvat puhuvan ihan hyvää englantia, vaikka ensin sanovat että puhuvat sitä vähän. Tapasin tuttua Wienissä, ja hän kertoi miten tällainen tapa ajatella on sama Itävallassa ja Suomessa, myös liittyen kun puhutaan omasta maasta, kuten "on meillä näitä ja näitä ongelmiakin".

Löytämässäni merkkiliikkeessä ei kuitenkaan sielläkään ollut tarvittavaa osaa, ja sen tilaaminen ja asentaminen olisi mennyt seuraavalle viikolle, mikä ei käynyt minulle päinsä. Sain tästä liikkeestä vinkin seuraavaan liikkeseen, joka olisi matkan varrella kohti Sveitsiä. Matkaa sinne oli jo melkein 50 kilometriä, ja mietin että mitenkähän tässä käy. Päätin, että jos siihen paikkaan pitää jäädä odottamaan niin sitten jään. Saapuessani perille jo hyvin sofistikoituneen saksankielisen selityksen kanssa sain tietää, että heilläkään ei ole osaa. Mutta, tämä huoltohenkilö osasi neuvoa korjaamon, jossa voisi olla sekä osa että aikaa. Kyseessä on ilmeisesti saksankielisessä maailmassa vaikuttava huoltamoketju.

Sinne saapuessani tulikin heti kohtaamastani työntekijästä olo, että hän haluaa ratkaista ongelman ja selvästi ymmärsi, että minulla ei ollut aikaa jäädä odottelemaan. Sopiva osa saapuikin tunnissa ja työ olisi tehty siitä tunnissa. Harmillisesti se ei kuitenkaan riittänyt, sillä osa (jonkinlainen mäntä) mikä liikuttaa jarrupalaa tms jarrussa oli myös viallinen ja jotenkin jumittunut. Ehkä tästä myös johtui vain yhden renkaan jarrupalan/levyn kuluminen loppuun asti. Hyviä uuutisia seurasi kuitenkin, sillä osan saisivat huomenna ja matkani pääsisi jatkumaan aamupäivällä! Lisäksi sain jääkaappia kaipaavat ruokatarpeeni heidän jääkaappiinsa huoltamoon.

Kaikesta tästä seurasi nyt yksi ylimääräinen yö kaupungissa nimeltään Sankt Pölten, joka kaupunkina on jatkumo Rooman valtakunnan aikaisesta kaupungista. Mukava katsaus paikalliseen elämään, jonka keskusta on vastaavasti keskiaikainen ja elävä kuin vaikkapa Praha, mutta ilman yhtään turistia. Itävalta on jonkin verran vanhoillinen maa siinä mielessä, että täällä kaupat menevät kiinni aikaisin, lauantaina eivät paikat kuten autokorjaamot ole juurikaan auki (sitenkin hyvä tämä minulle suositeltu ketjuliike - ATO) ja sunnuntaina ei ole mikään auki. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen täällä on joutunut myös käteisen kanssa tekemisiin, sillä kortilla maksaminen ei ole välttämättä kahviloissa yms mahdollista. Wienissä useassakaan kahvilassa ei ole myös wifi-mahdollisuutta.

Tämän huomasin, kun majapaikkani netissä oli jotain yllättäviä ongelmia ja päivälle oli sovittu palaveri, jota en halunnut siirtää taas (ajopäiväni takia sille oli löydetty uusi paikka). Lähdin keskustaan etsimään paikkoja, ja lopulta minun oli tyytyminen Starbucksiin, jota kyllä inhoan samalla tavalla kuin McDonaldsia, ja se onkin kahviloiden mäkkäri. Ruokakauppojen mäkkäri on Lidl, jossa näköjään oli samat tuotteet ainakin Prahassa kuin Suomessa.

Itävallan hintataso on Suomea vastaava, poislukien alkoholituotteet, joilla ei ole veroa lainkaan ja esimerkiksi viinilasillinen Wienissä maksoi 2.40€. Tsekkeihin ja Puolaan nähden ruoan hinta nousi ehkä n. 40%. Kunhan olen ajanut yhden kuukauden voisin tehdä puolivälin kooston ajamisen kustannuksista matkan varrella.

Sää on täällä mitä parhain ja vastaa Suomen helteistä elokuuta, ja lämpötila on n. 30 astetta. Jonkin hälytysajoneuvon sireenimelodiasta tulee mieleen muistuma vanhasta ajasta, kun hevosella ratsastava torvensoittaja syöksyy läpi kylän ja tekee tietä.

Hattupäisiä ihmisiä on näkynyt aika vähän. Olen laskenut neljä lierihatullista ihmistä toistaiseksi matkani varrella, minut poislukien.

Wienissä mielestäni parasta oli Tonava, vaikkakin aluksi luulin että keskustan läpi virtaava joki on Tonava. Se on kuitenkin vasta siihen tehty kanaali. Tonavan mutkittelut on myöskin ruopattu vähän keskustan ulkopuolella suoraksi "joeksi", mutta vanhaa Tonavaa löytyy myös isohko mutkitteleva pätkä. Se tarjosi jotain pysyvää, vaikkakin virtaavaa, ja sen ääressä tuntui hyvältä olla.

Töiden takia minulla ei ollut paljoa käyttää aikaa kaupungin tutkimiseen, ja 2019 Nizzan kokemukseni mukaan jos vaikka on kolmekin viikkoa jossain mutta samalla tekee...

Saavuin tänään Itävaltaan. Helppo tapa löytää maisemareittejä ja nähdä paikallista elämäntapaa on käyttää "Vältä tietulleja" -asetusta. Kun tämän ansiosta päättyy tielle jonka numerossa on viisi numeraalia niin voi sanoa olevansa melko sisällä maisemassa.

Toistaiseksi ei yhdelläkään rajalla ole tarvinnut pysähtyä. Puolasta Tsekkeihin ajoin peltojen keskellä siten, että Tsekeistä muistutti jokin tolppa yhtäkkiä tien laidalla. Tsekeistä Itävaltaan raja oli yhtä huomaamaton.

Tästä ylityksestä tuli melkein hyökkäys maahan tai vähintäänkin vakava kansainvälinen selkkaus, sillä jouduin heti päättämään hidastanko fasaanin takia vai en. Päätin hidastaa ja antaa fasaanin ylittää tien rauhassa.

Jos pitäisi vertailla Prahaa ja Varsovaa toisiinsa, niin pidin Varsovasta enemmän. Kaupunki oli avarampi ja tilavampi. Prahassa välillä tuntui miten loputtomat talorivit kaatuivat päälle. Toisaalta muistui mieleen Pariisi, missä huvituksenani oli lähteä pitkille kävelyretkille satunnaisiin suuntiin, joista aina ottaa exit lähimmmän joka puolella vastaan tulevien metropysäkkien kautta johonkin toiselle satunnaiselle pysäkille. Prahassa on erittäin toimiva julkinen liikenne, mikä mahdollisti saman raitiovaunujen ja metron yhteispelillä.

Julkisen liikenteen käyttö on todella halpaa, ja halvin vaihtoehto oli ottaa kuukauden passi, vaikka olin paikalla vain viikon, kuin peräkkäisiä muutaman päivän passeja. Kuukauden passi maksoi n. 20€. Yhtään käteistä en muuten vielä ole matkallani tarvinnut, paitsi nyt täällä Itävallassa piti maksaa hostille jokin paikallisesti säädetty AirBnB-maksu 4,60€. Ainoastaan tätä varten minulla oli kolikoita matkassa.

Minulla oli hyvin aikaa tutustua Prahaan, koska työni on jonkin verran kausiluontoista, ja nyt oli vähän hiljaisempi jakso. Prahan keskusta on täynnä turisteja ja muistutti Reykjavikia, jossa keskustassa ei liiku muita kuin turisteja, ollen eräänlainen Joulupukin pajakylän toisinto konseptiltaan. Päätinkin silloin, että Islanti pitäisi ehdottomasti ajaa ympäri, mikäli maahan haluaa tutustua.

Lopulta eniten kiinnostivat linnat, mutta vähän petyin itse asiassa Prahan linnaan. Olihan se todella mahtavan kokoinen, mutta jotenkin tyhjän oloinen, enkä päässyt oikein tunnelmaan sisälle siinä. Eniten olen tykännyt matkalla vain vibailla ja kuljeskella ympäriinsä ottaen tuntumaa miten paikalliset elävät ja toimivat, ja yrittää siitä saada jotain ajatusta tämän olemassaolon essenssistä tai tietynlaisesta eetoksesta. Prahassa se avautui itselleni hieman sen kautta, miten hallitseva linna on kaupunkikuvassa, ja miten eheästi ja laajasti vanha kaupunkirakenne toistuu.

Turun linna oli mielestäni todella mukava paikka miten sen näyttelyn ja muun ylöspanon kautta pystyi fiilistelemään historiaa ja siellä asuneita ja toimineita ihmisiä. Turku-Praha tässä mielessä 1-0. Prahassa parhaimmat fiilikset tulivat Vysohradin linnasta, jonka mittasuhteiltaan kuitenkin varsin ison ja pitkälti ruohottuneen muurin päällä pystyi kiertämään sitä ympäri. Tämä tarjosikin sitten näkökulmia niin kaupunkiin kuin ihmisiin sen historiallisessa kontekstissa - pystyi eläytymään paremmin ajan kudelmaan.

Varsovassa on toukokuun alussa kuin kesäkuu Suomessa. Jotain siedätystä tapahtunee pitkin kevättä Suomessa, koska olen saanut välillä voimakkaitakin allergiaoireita nyt pikakelatessani kohti kesää matkalla tänne.

Vilnasta jäi vähän epämääräinen olo, koska oloni oli varsin epämääräinen. Viimeisiin muutamiin viikkoihin huipentuneet valmistelut saivat päätökseen ja käynnistivät asian, joka on ollut vireillä yli kaksi vuotta. Oikeastaan ajatukseni tästä elämäntavastani on ollut vireillä lukion lopusta lähtien, jolloin aloin haaveilemaan lähtemisestä. Nyt ensimmäisen viikon mentyä arki alkaa asettumaan uomiinsa. Tarkoitukseni on elää pitkälti samalla päivittäisellä rutiinilla kuin ennen ja tämä on toteutunut hyvin.

Toisaalta voisi ajatella, että pitäisi juurikin rikkoa rutiineja, mutta eräänlainen "koti" ovat nyt juuri rutiinit - tai Vilnasta löytämäni Elovenan neljän viljan hiutaleet sekä välillä töistä aiheutuva mielipaha - kun kaikki ympärillä muuuttuu ja kotia kuten sen aiemmin on tiennyt olevan ei ole olemassa.

Majapaikkojen varustuksesta pääasiassa puuttuu kuorimaveitsi porkkanoita varten ja kuivauskaappi. Edellisen löydän varmaan vielä jostain mukaani. Pussinsulkijoista on tullut esineistä arvokkaimpia. Tällä hetkellä niiden virkaa toimittavat pyykkipojat. Mukaan ottamani pressopannu kahvia varten oli erittäin hyvä idea.

Tämä uusi elämäni on vielä kuitenkin hyvin alussa ja vielä välitilassa, ja mielessäni olen suhteuttanut tätä kuin olisi ison monen ruokalajin aterian äärellä. Kaiken voi syödä, kunhan rauhoittuu sen äärellä.

Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut parempi viettää lyhyemmän aikaa Vilnassa ja enemmän aikaa Varsovassa, jossa riittää nähtävää ja koettavaa vaikka kuinka paljon.

Liettuan kansallismuseon kokoelma piirtyi mieleeni tarinana, missä kohti itsenäisyyttä pyrkivä kansa on satoja vuosia taistellut Venäjän sortovaltaa vastaan; Neuvostoliitto vei myös osansa. Varsovaan ja Puolaan tullessaan tuntui saapuvansa moderniin maailmaan ja vanhaan sivistyneeseen kulttuuriin, vaikka toki moderni politiikka on täällä mitä on.

Vastineeksi sille tuli Varsovan vanhan kaupungin liepeillä vastaan ilmeisesti paikallisia avohoitopotilaita: epämääräisiä huuteleva mies ilman paitaa, ja hetken päästä toisaalla siististi pukeutunut ja nättiä ostoskassia kantanut nainen, joka myös kävi päänsisäistä kamppailuaan erittäin kovaan ääneen kadulla kulkiessaan, pysähdellen ja kassinsa maahan laskien. Päällimmäisenä jäi avuttomuuden tunne; voisinko auttaa jotenkin.

Heijastumana/lomittuneena tästä päädyin pitämään hiljaiset hetket aurinkokeskisen maailmankuvan modernin edistäjän Nikolaus Kopernikuksen ja radioaktiivisuutta tutkineen Marie Curien patsaiden luona. Curielle oli oma museonsakin. Varsovan kaduilla kulkeminen tuntuu kuin eläisi ja hengittäisi monenlaista historiaa - monia ajan kerrostumia samoilla kaduilla ja kujilla. Historialla on jokin aikansa, mutta ei etäisyyksiä.

Varsovassa paras tapa liikkua on erinomainen kaupunkipyöräpalvelu ja pyörätieverkosto. Sitä ei ole vain lisätty kaupunkiin muun oheen, vaan kyseessä hyvin mietitty pyöräilyinfrastruktuuri paljolti erillisine ja erotettuine väylineen. Teknisesti tämän käyttöönotto oli minulta jotenkin vaikeaa, mutta kahden sovelluksen ja yhden verkkosivun pyhällä kolminaisuudella tämä onnistui - muistumana tästä katolisesta maasta, luulen.

Yksi iso huolenaihe vierähti mielestäni ja tulin hyvin iloiseksi, kun sain Eläketurvakeskukselta myönteisen päätöksen sosiaaliturvasta ulkomaantyötä varten! Tämä oli viimeinen järjesteltävä asia. Tavallisessa arjessa ei oikein tule juuri koskaan vastaan, että oikeus sosiaaliturvaan katkeaa yli puolen vuoden ulkomailla olon jälkeen. Suhteellisen loppuvaiheessa suunnitelmiani sain tietää, että suomalaiset vakuutusyhtiöt eivät myös myönnä vakuutuksia, kun sosiaaliturva ei ole voimassa. Olin ajatellut yksinkertaisesti jatkaa matkavakuutustani. Tätä jatkamistakaan ei voi tehdä loputtomiin, ja ainakin Tapiolassa yläraja taisi olla neljä vuotta.

Soitin asiasta Kelaan ja virkailija huomasi kysyä, että olenko yrittäjä. Mikäli tällaista elämää miettii on yrittäjyydestä (Ehtona on, että maksaa YEL-maksuja eli on täysipäiväinen yrittäjä) varsin verraton etu: voi lähettää itsensä työntekijänä ulkomaille ja sosiaaliturvasta tekee silloin päätöksen ETK. Kun turvani on voimassa, niin saan suomalaiselta vakuutusyhtiöltä vakuutuksen koko vuodeksi. Hain aluksi vuotta, koska en ole ihan varma minne kaikkialle menen Karibian jälkeen. Hakemuksessa pitää eritellä valtiot, ja sitä voi hakea viideksi vuodeksi kerrallaan.

Olen löytänyt ainakin kaksi yksityistä kansainvälistä vakuuttajaa, jotka on tehty kaltaisilleni ja ne molemmat ovat kuukausimaksupohjaisia. Eroja on siinä miten tavarat esimerkiksi vakuutetaan tai vakuutetaanko sitä ollenkaan ja mitä tapahtuu sairastapauksissa ja vastaavissa. Summa on ikäiselleni jossain yli 1000 euron vuositasolla ja se nousee nopeasti mitä laajempi vakuutus on kyseessä. Muiden yhtiöiden kautta summa voi olla helposti useita tuhansia. En vielä osaa sanoa mikä on Tapiolan hintataso, mutta se selvinnee piakkoin ja lienee kohtuullinen.

Nyt kun on ollut hetki aikaa rauhoittua, on tullut mietittyä mihin sitä onkaan ryhtynyt. En ole lomalla, vaan elämäni jatkuu kuin muutenkin, paitsi eri ympäristössä. Olen kohta viettänyt viikon Vilnassa, ja se on aika lyhyt aika. Eurooppa-osuudella pysähdykset ovat 2-8 yön mittaisia. En ole myöskään matkalla, vaan tämä on nyt elämäni. Olen yhtäaikaa paikoillani ja liikkeessä. Jää paljon näkemättä, mutta en myöskään tahdo ryntäillä paikasta toiseen etsien kokemuksia. Eniten olenkin keskittynyt omiin tuntemuksiini ja suhteeseeni niihin; kävellyt ympäriinsä.

Jossain määrin kaipaan takaisin kotiin ja pysyvään tilaan, mutta samalla tiedän miten sellaisesta taas kaipaisin tähän nykyiseen tilaan, eräänlaiseen matkatilaan. Kun ryhdyin täysipäiväiseksi yrittäjäksi kohta neljä vuotta sitten, tykkäsin siitä miten se pakotti ajattelemaan omaa toimeentuloani ja olemaan valppaana; valmistautumaan tulevaisuuteen ja pitämään hyvää huolta nykyisyydestä. Nyt tämä tapahtuu uudella tasolla, missä oma pesäni on aina valmiina kuukauden tai muutaman kuukauden jaksolla eteenpäin (Karibialla ajattelin olla vähintään kolme kuukautta yhdessä paikassa). Yhä enenevissä määrin olemassaoloni määrittyy välittömyyden kautta.

Itsenäinen yrittäjyys vapautti minut ajasta, ja nyt olen vapautumassa paikasta. Lopulta pysyvin osuus on olemassaoloni akseli, minkä ympärillä kaikki tapahtuu.

Liettua on toistaiseksi eniten tuoksunut ja maistunut tyrniltä, jota asuinpaikkani kodinhoitotuotteissa lienee jokaisessa. Kaupasta sattumalta ostin myös tyrnihunajaa. Tätä marjaa täällä kasvatetaan paljon.